Kirjailija, entinen jehovantodistaja, Camilla Nissinen on kirjoittanut upean romaanin Meitä vastaan rikkoneet (2022, Tammi).
Kirja on hengästyttävää luettavaa niin vakavasta syömishäiriöstä kuin liian ahtaaksi menneestä uskonnollisuudestakin.
Päähenkilö, teinityttö Silja, suorittaa uskoa ja sen sääntöjä kirjaimellisesti. Hän kokee itsensä jatkuvasti syylliseksi ja syntiseksi. On niin vaikea tulla puhtaaksi.
Synnit, virheet ja pahat ajatukset pakottavat häntä aina vain enemmän suoriutumaan. Samalla äiti moittii häntä lihavaksi. Tytär katselee itseään kirkon portaikon peileistä, ja näkee ruman ja läskin, jota kukaan ei halua, ei edes Jumala. Siitä alkaa syömishäiriö.
Mopo karkaa käsistä.
Jatkuva erottautuminen luokkatovereista, tiukka evankeliointivaatimus ja uskonsisarten ja -veljien tarkkaileva katse syöksee suorittavan tytön suljetulle osastolle, jossa hän yrittää koota kokoon elämänsä rippeitä. Silja pohtii, että kukahan minä oikein olen, ja missä kulkevat minun rajani?
Tunnistan romaanista samoja viboja uskosta teiniajalta, tiettyä takakireää ehdottomuutta.
Ajattelen, että uskon tulee kyllä näkyä arjessa, mutta haluan olla ihminen, en "triathlon-uskova".
Ajattelen, että uskon tulee hengittää. Sen tulee tarjota näkymät mahdollisuuksista, ja luoda yhteyttä.
Usko, toivo, ja rakkaus.
Se, että ymmärtää olevansa aina keskeneräinen, on hyvä asia. Siinä on omat kipunsa, mutta tällainen ajattelu antaa tilaa ihmiselle juurikin hengittää.
Se mikä kirjan uskonnollisessa yhteisössä oli kuitenkin hyvää, oli yhteisöllisyys ja toisten auttaminen. Ihmiset tunsivat toisensa, ja jokaiselle riitti kavereita ja tuttavia.
Kaiken kaikkiaan, suosittelen lämpimästi tätä romaania. Sen kieli on kaunista ja runsasta, ja tarina kulkee jouhevasti alusta loppuun saakka.
Kommentit
Lähetä kommentti