Löysin kirjastosta kustannustoimittaja Silja Koiviston tutkimusmatkan 1920-30-luvuilla hänen Kotkassa eläneen sukulaisnaisensa elämään kirjassa: Sataman kapakan Hilda (2022).
Pari vuotta sitten olin matkoilla juurikin Kotkassa. Halusin matkakaverini kanssa ehdottomasti istahtaa hetken Ravintola Kairossa. Siellä oli mukava terassilla nauttia kahvit. Iltaisin Kairo on tunnettu jazz-baari.
Baarimikko kertoi minulle paikan hurjasta menneisyydestä "kotkanruusuineen" 1900-luvun alulla. Ravintolarakennus on nyt Museoviraston suojelema.
Kairo sijaitsee aivan sataman äärellä. Sinne virtasi aikanaan paljon merimiehiä, ja kapakkarähinät olivat toistuvia. Prostituutio kukoisti. Jossain vaiheessa rakennuksessa työskenteli myös Pelastusarmeija.
Monen maalta muuttaneen tytön tarina kaupungissa saattoi siihen aikaan päättyä köpölösti.
Naisten pienipalkkaiset työt, helppo irtisanominen, ja kokemattomuus, joka helposti johti alisteisiin sukupuolisuhteisiin, tasoittivat monelle surullista tietä laivatytöksi ja prostituoiduksi.
Kirjan Hildalle kävi näin.
Hilda oli köyhästä ja monilapsisesta perheestä maaseudulta. Vuoden 1918 sisällissodan melskeissä hänen kotiinsa olivat valkoiset hyökänneet ja pahoinpidelleet perheen äidin niin, että tämä kuoli vammoihinsa. Kun äiti kuoli, pääsi Hilda ripille. Ja sitten hän siirtyikin Kotkaan aika pian.
Hildasta tuli sen ajan käsittein "joutonainen" Kotkan Poliisin pöytäkirjoissa. Rotuhygienian opit määrittelivät hänet, ja muut tälle tielle joutuneet tyttöparat, "siveettömiksi psykopaateiksi" ja "skitsofreenikoiksi". Heille tehtiin terveystarkistuksia, heitä passitettiin vankilaan ja maan työlaitoksiin. He olivat "degeneroituneita", ja heillä oli "heikot geenit".
Tyttöjä hyväksikäyttäneitä miehiä ei koskaan syyllistetty.
Hildan elämä päättyi ikävästi. Ei ollut sosiaaliturvaa tai hyvinvointipalveluita, jotka olisivat voineet tukea Hildaa toisenlaiseen elämään. Vasta 1950-luvulla Suomessa sosiaalihuoltolaki alkoi kehittyä, ja suomalainen hyvinvointivaltio sai alkunsa. Tästä Hilda ei koskaan päässyt osalliseksi.
Koen vahvasti, että hyvinvointivaltio on todellakin puolustamisen arvoinen.
En halua nähdä sitä, että Suomi ajautuisi samoihin lisääntyviin sosiaalisiin ongelmiin ja eriarvoisuuteen kuin mitä oli sen historiassa ennen hyvinvointivaltion syntymistä.
Kun tänä päivänä puhutaan palveluiden karsimisesta ja tehostamisesta, tulee oman maan historia kyllä tuntea ja muistaa. Ymmärrän, että rahaa on nyt vähemmän kuin ennen, mutta leikkaamisellakin on rajansa.
Huutolais- ja luokkayhteiskuntaa en halua takaisin. En totisesti.
Kommentit
Lähetä kommentti