50 on IHANAA

Kun olin 49 pelkäsin kuollakseni päivää, kun 50 täyttyy. Sekavin ajatuksin olen kuitenkin selviytynyt tähän päivään, kun olen jo 50 ja puoliska. Hyvinhän tämä menee.

Mitä pelkäsin? Ehkä hieman lähestyvää vanhuutta, kremppoja. Eniten ehkä rypistyvää kaulaa. Nyt kaikki tuntuu jo paremmalta. Hengitän jo tasaisesti. Puuh, puuh!

Toimittaja Marika Riikonen on tutkinut yksinolosta nauttivia ihmisiä kirjassaan Yksin, kiitos (2023). 

Yksinoloa 50 vuotta! Ajatella: olen yksinolon osaaja ja erityisasiantuntija.

Vaadin oman huoneen, oman tilan. En ole erakko, koska nautin joka viikko lähimmäisten seurasta, enemmän, tai joskus vähemmän. 

Kyllä, liikun paljon itsekseni, ja aina vain omasta aloitteestani. Se on tapani olla. 50 vuotta. En siedä suosituksia, vaatimuksia tai pakkoja. Minun on pakko löytää oma tapani olla ja tehdä.

Työelämässäni aikanaan nautin asiakkaistani, palvelin heitä kuin he olisivat lapsiani. Yhdistyselämässä työuran jälkeen taitaa käydä samoin tavoin.

Englanniksi yksinäisyyteen löytyy enemmän sanoja kuin suomenkielessä. Siellä on loneliness, joka on traagista, kovaa yksinäisyyttä. Sitten on solitude, joka voi olla omaehtoistakin yksinoloa, josta voi jopa nauttia. Mielenkiintoista.

Aamut ovat yksinäisen parasta aikaa. Saan hepulin, jos joku on lukenut aamulehteä ennen minua, koska sivut ovat silloin rypyssä. Samoin käy, jos radiouutiset, tai toinen ihminen, alkaa julistamaan poliitikan viikon tapahtumia aamiaispöydässä. Hörpin silloin aamukahvini alta aikayksikön. 

Hermojärjestelmäni punaiset valot alkavat vilkkumaan, tuut tuut, ja vetäydyn muualle missä hiljaisuus vallitsee, missä voin jaotella ajatuksiani, nyppiä kalenterini sivuja, tehdä muistiinpanoja ja post-it-lappuja, vain hahmottaakseni viikon asioita ja huisin jännittävää arkeani.

Opin kokoajan enemmän selviytymisestä, ja kyllä: kuulen nyt 50-vuotiaana oman sisäisen ääneni paremmin kuin 49-vuotiaana, puhumattakaan siitä kun olin 39-vuotias ja täydellinen ajopuu.

Kyllä on ihanaa olla 50. Suosittelen lämpimästi. 💗