Niityt ovat nyt kauneimmillaan. Niiden kauneus pysäyttää, herättää ja ravistelee tajuntaa. Se jättää jäljen sielunmaisemiin, jonnekin syvälle ihmisen uumeniin.
"Uskoin kerran, että yksi säe kiinalaisessa runoudessa voisi muuttaa ikuisiksi ajoiksi sen, kuinka kukat putoavat." (Leonard Cohen)
Kesäpäivät ovat niin huolettomia. Olen kuunnellut Tracey Ullmannin Sunglasses. Olen tuntenut suurta hilpeyttä. Elämä on hyvää.
Toisaalta kesäyön pimeydessä elämän taakat voivat alkaa hiertämään.
Yöaikaan huolet saavat aina liian suuret mittasuhteet.
Olen oppinut, että silloin pitää päästää irti.
Avaan tuuletusikkunan, lentäkööt ulos! Ja avaan radion. Nukahdan pian uudelleen. Keskiyön narisevat ajatushirviöt ovat poissa.
Kesäpäivät.
Aurinko päivettää kasvoja, sadepisarat ovat kirpeitä iholla.
Minulla on kaksi toimivaa jalkaa (yksi kitisevä polvi) ja kaksi toimivaa kättä, ja yksi pää. Sama pää kesät ja talvet, mutta on kuitenkin. Mitä muuta tarvitsisin?
Muistan, kun aikanaan pian 60-vuotias työntekijäni pohti, ettei hän tarvitse enää kuin "vähän kessua ja villalankaa", että voi siis kutoa villasukkia, ja samalla rentoutua, tyhjentää päätään.
Ymmärsin häntä hyvin.
Kaikkea on.
Ei tarvitse kuin mennä ulos ja avata silmänsä.
Kommentit
Lähetä kommentti