Toukokuu on hengästyttävää aikaa.
Kaikki työntyy esiin, nostaa päätään, avaa silmujaan. Kaikkea ei kerkeä edes huomata, koska se tapahtuu niin nopeasti.
Mikä on sinun "mansikkapaikkasi"?
Eli paikka, jossa koet olevasi oikeassa elementissäsi. Saat olla vain sinä, eikä kukaan muu.
Minulle se on metsäpolku touko-kesäkuussa, kun etsin kamerani kanssa sini- ja valkovuokkoja, huumaannun lupiineista ja syreeneistä, vaikutun päivänkakkaroista ja voikukista, törmään metsäkauriisiin, mäyrään, tuttavallisiin mustarastaisiin, ja kun säikyn rapinaa puskista, joista esiin hiipii naapurien kiilusilmäisiä kissoja, joita ei voi silittää, koska ne ovat ensikädessä saalistajia.
Metsäpolulla olen itseni kokoinen. Koen, että maadoitun. Ei sosiaalisia jännitteitä tai rooleja, ei ennakkokäsityksiä, ei etikettiä, ei väärinkäsityksiä. Metsäpolulla vain ollaan, ja kuulostellaan.
Metsäpolku, mansikkapaikka, on kuin oma kasvupaikka. Siihen riittää sadetta ja aurinkoa sopivissa määrin, lämpöä ja kosteutta.
Uudet asiat saavat itää maan pimennossa, vielä salassa, minulta ja toisiltakin.
Kun siemen kylvetään maahan, ei sen prosessia voi pakottaa. Se itää, tai se ei idä. Sen arvoituksellisuus tuo lohtua: en voi tietää tai hallita kaikkea elämässä. Ja se pakottaa minut luottamaan, myös armoon.
Miten ihanaa, että ihminen ei ole kaiken herra! Voin päästää irti huolistani ja murheistani, koska Jollain Muulla on asiat hanskassa, täydellisesti. Just let it go...
Kommentit
Lähetä kommentti