Käsikirjoitin syksyllä C'est la vie:n (aika hassu). Keväällä teimme Shakespearen Romeo ja Julia-näytelmän. Lisäsimme tarinaan itämaisia mausteita, ja siitä tuli aikalailla jälleen hassu, mutta jännittävä.
Tytöt ompelivat rooliasunsa itse. Ihailen yhä sitä intoa, jolla he opiskelivat vuorosanansa. Asuntoni ovikello kilisi usein: siellä oli kymmenkunta teiniä, jotka kinusivat lisäharjoituksia. Siinä sitä sitten mentiin, ja harjoiteltiin Bladhin talolla pitkät illat.
Siihen maailman aikaan vielä soiteltiin ovikelloa, kun oli asiaa.
Sain toki ensimmäisen Nokian kännykkäni silloin, mutta en sitä juuri käyttänyt. Oppilailla ei ollut kännyköitä lainkaan. Tuskin kaikilla opettajillakaan, paitsi ehkä parilla oli. Pidin enemmän lankapuhelimesta. Sähköpostiosoite minulla toki silloin jo oli. Tarkistin saapuneet meilit ehkä kerran kahden viikon aikana.
Teatteri Huuman innostus lähti Leonardo DiCaprio-elokuvista: Titanic ja Romeo & Juliet.
Kaikki me tietysti tapitimme lumoutuneina DiCaprion silmiä ja hiuskiharoita.
Tanssinumero ja koreografia Romeoon ja Juliaan kehiteltiin suursuosikki Spice Girlsin superhitin tahdissa.
Kaupungin sivistysjohtaja oli hengessä mukana, ja hän varmisti, että saimme sitten Nuorisotalolla tekniikat ja sähköt pelaamaan esityksiä varten.
Kiljuimme riemusta, kun spottivalot vihdoin napsahtivat päälle, ja kun ihan oikea punainen samettiesirippu liikkui ylös ja alas nappia painamalla.
Teatteri Huuma pääsi sitten poseeramaan jopa Suupohjan Sanomissa.
Esitystuloilla matkustimme Vaasaan, koska tytöt halusivat H&M:een shoppailemaan kesävaatteita.
Vuoden sijaisuuteni kaupungissa päättyi kesän tultua. Muistelen tuota tapahtumarikasta lukuvuotta Kaskisissa suurella lämmöllä, nyt ja tulevaisuudessa. 💗
Kuvat: kotialbumista
Kommentit
Lähetä kommentti