Hiljaisuus on aina dynaaminen kokemus.
Piispa Mari Leppänen tunnelmoi kirjassaan Kuulun tähän maisemaan (2023) tavalla, josta pidän.
Hän pohtii kirkkoisä Abba Ammonasin ajatuksia kirjoittaen, että "Hiljaisuus on kasvattaja, joka ohjaa ihmisiä eteenpäin ja oikaisee kurssia." (s.65)
Pohdin historiallisen ihmisoikeustaistelija Nelson Mandelan muutosta vankilan hiljaisuudessa. Impulsiivinen persoona muuntui. Vuosikymmenet eristyssellissä tekivät hänestä reflektoivan miehen.
Yllä olevassa kuvassa Heimsjön-järvellä on tuulinen kesäpäivä.
Järven olotila muuttuu. Eri päivinä, ja eri vuodenaikoina.
Joskus aurinko porottaa, joskus pilvet tummentavat taivaan. Järvenpinta voi olla tyyni, joskus lainehtiva. Järven värit ovat monet.
Järvellä voi olla massiivinen sumu. Talvisin järvenjäällä voi kävellä, voi nauttia kevätauringosta. Yleensä järvipolulla on hiljaista.
Kaikkea tätä seuraan ja ihailen.
Mari Leppänen kirjoittaa myös saunasta. Se on hänelle eräänlainen "rippituoli". Siellä elämän kuormia kevennetään ja sielun haavoja pestään pois. Kiukaan ympärillä ollaan "kuin leiritulen äärellä". Avantouimarina tunnistan kyllä nämä kokemukset.
Elämää Leppänen kuvaa "yhteisenä ristisaattona": kuljemme kaikki samaa elämän tietä.
Mieleeni tulee Edelfeltin teos Lapsen ruumissaatto. Siinäkin jaetaan yhteistä kokemusta järvellä, aikalailla hiljaisuudessa, laineilla, hitaasti, veneen lipuessa kohti kirkonkylää.
Kommentit
Lähetä kommentti