YLE Areenassa pyörii aina 26.3. asti lähes kolmen tunnin leffa The House of Gucci (2021).
Sitä rakkauden, mustasukkaisuuden, kostonhalun ja italialaisen perheyhteyden määrää.
Elokuva sai minut lumoihinsa heti alkumetreillä, ja lumo kesti viikon vielä leffan jälkeenkin.
Päähenkilö Patrizia Guccin roolin veti ansiokkaasti Lady Gaga. 💗
Kaikki elokuvassa maksettiin "korkojen kera", niin hyvä kuin paha.
Kaikki päättyy seurapiirimurhaan.
Muistan, kun pikkutyttönä Dynastia-tv-iltamat meni tunteisiin. Mutisin sohvasta Edit-tädilleni, että "vihaan" erästä roolihenkilöä. Vihaamani henkilöhän sotki ihmissuhteita, ja hän teki ilmiselvää vääryyttä.
Edit katsoi minua pitkään, ja virkkoi lempeästi, että viha ei ole hyvä tunne, ja että viha ei lopulta korjaa väärintehtyjä asioita, koska viha on synti.
Viha ja vihastuminen on vahva tunne. Vihaisena minä ainakin menetän arviointikykyni. Vihaisena en välttämättä tee oikeita tai viisaita päätöksiä. Jos minä menetän malttini, niin siinä samassa katoaa sielunrauha. Vintti sumenee.
Viha voi johtaa kostonhaluun ja mustasukkaisuuteen, lopulta jopa vihatekoihin. "Veljesi veri huutaa minulle maasta...".
Kuinka paljon tänä päivänä puhutaankaan vihasta.
On helppoa menettää malttinsa ja tuohtua, vaatia itselleen oikeutta. Jokin menee tietyn rajan yli, ja kenestä tahansa voi tulla oikea raivotar.
Sanotaan kuitenkin, että sopu pitäisi löytyä ennen auringonlaskua.
On oikeutettua tuntea vihankin kaltaista tunnetta, jos on kohdeltu väärin. On oikein löytää omat rajansa uudelleen, jos niitä on poljettu. Mutta viha ei saisi jäädä hallitsevaksi tunteeksi.
Viha syö ja kaihertaa.
Viha vie sielunrauhan. Se erottaa meidät yhteydestä muihin, ja yhteydestä Jumalaan.
Kommentit
Lähetä kommentti