Kävin elokuvissa katsomassa Kesäkirjan.
Se perustui Tove Janssonin samannimiseen kirjaan, joka kertoo merestä, isoäidistä ja pienestä tytöstä. Elokuva oli vähäeleinen ja kaunis.
Mieleeni tulvivat elokuvaa katsoessa muistot omasta Famustani, Bedasta, ja lapsuuteni kesistä.
Beda oli modisti Helsingissä ennen sotavuosia. Kun hän meni naimisiin ja palasi takaisin Teerijärvelle, harrasti hän mansikoiden viljelyä ja niiden pienimuotoista myyntiä. Hän taiteili myös erikoisia villatauluja. Beda oli luova ihminen.
Jokainen vanhemman sukupolven edustaja Teerijärvellä muistaa yhä Bedan mansikat.
Ja kuinka suuria mansikat olivatkaan! Niitä syötiin aina vaniljajäätelön kanssa. Mitä tahansa Beda investoikin, tai osti talven aikana, tuli se hänen "mansikka-kassastaan".
Talon kellari pursusi mansikka- ja pumpahillopurnukoita. Ja Fafan viljelemää herkullista päärunaa, perunoita. Niitäkin oli laatikoittain kellarin uumenissa.
Kahvipöytä oli runsaslukuisten vieraiden suosiossa. Sieltä löytyi kyläkaupan possuja, keksejä ja paakkelsseja. Kermaa oli kastikkeeksi kaikkeen. Ikkunoita peitti pelargonioitten, ruusujen ja astereiden ihanat kukat.
Teerijärvellä ei tunnettu sanaa kiire.
Teerijärvellä oli aina kuuma. Ja aurinkoista.
Kun palasimme sateiseen Vaasaan, soitti Beda heti perään, että "täällä Teerijärvellä kyllä paistaa yhä aurinko".
Emme silloin uskoneet sitä ihan todeksi, mutta jälkikäteen ajatellen, näin se taisi todellakin olla.
Kommentit
Lähetä kommentti