Usko ja mieli

Törmäsin somessa keskusteluun uskosta ja mielenterveydestä. 

Keskusteluissa näkyi hyvääkin ymmärrystä, mutta yhä oli myös mielipiteitä, että "oikealla" uskovalla ei voisi olla mielenterveyden haasteita. Pitäisi vaan rukoilla enemmän. Tai, että vain kristityn psykiatrin vastaanotolle saa mennä. Lääkkeitäkään ei oikein saisi ottaa.

Vaarallista puhetta. Tätä ei pitäisi enää kuulla vuonna 2025.

Lukiolaisena 1990-luvulla olin kympintyttö ja suorituskone. Uskoni omaan menestykseen oli kova. Asenteeni oli jäykkä ja epäkypsä. Tämä lähinnä itseäni kohtaan, mutta kyllä hiukan myös muita kohtaan.

Kun silloin näin mielenterveyspotilaita niin pidin heitä epäonnistuneina ihmisinä. Ajattelin, että heille on ehkä tehty jotain pahaa? Ehkä sairastelu on osaksi itseaiheutettua, itsesuggeroimalla tehtyä? 

Niin, outoja ihmisiä. Oh no!

Ei siihen maailman aikaan Suomessa puhuttu julkisesti yhtään mitään mielenterveyden haasteista. 

Jos lääkäripariskunta Ilkka ja Vappu Taipale puhuivat niin sitäkin pidettiin erikoisena ulostulona.

Äärimmäisen kehno osaamiseni mielenterveyden asioista aikanaan johti siihen, että en osannut hakea ajoissa apua, kun sairastuinkin itse parikymppisenä yliopisto-opiskelijana. 

Vasta kun sattumalta näin teatteriohjaaja Neil Hardwickin kuuluisan haastattelun TV:ssä, jossa hän kertoi syvästä masennuksestaan, niin oivalsin, että tätäkö se on? 

Stressinsietokyky ei ole kaikilla sama. Meillä on erilaisia herkkyyksiä, joita tänä päivänä ihanasti jo ymmärretään. 💗 

Hoitojärjestelmässä uskonasioihin voi olla varauksellisuutta. 

Pelätään, että herkkä ihminen rasittuu, jos uskossa on paljon elämyksellisyyttä. Tai jos uskonyhteisö asettaa yksilölle kohtuuttomia vaatimuksia. 

Monelle potilaalle usko voi lisätä syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteita. 

Samalla moni kuntoutuja hakeutuu seurakuntaan, koska siellä arvot ovat pehmeämmät kuin muualla yhteiskunnassa.

Tutkimukset osoittavat myös, että tervehenkinen ja perusturvallinen usko voi olla ihmisen voimavara.

Empatia, toivo, terveet elämäntavat ja huumorintaju sekä terve kriittisyys.

Hyvälle on aina paikkansa. 💗

Perus-Sanoma Oy on kustantanut aikanaan sveitsiläisen psykiatri Samuel Pfeiferin uraauurtavan kirjan Kannettava väsyy - Kantaja ei (1999). 

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille. ❤️

PS. Tulipa pitkä teksti. Juuri nyt koen surua menetetyistä asioista elämässä.