Buffet

 

Löysin kirjastosta Thomas Kellyn Omistautuminen sisäiselle äänelle - kveekarien lahja nykyajalle (2025, Basam Books).

Kirja on ensimmäinen suomeksi käännetty kveekarifilosofiaa käsittelevä klassikko. 

Pidin kirjaa hieman vaikeahkona, mutta pääideat tulivat selviksi: pasifismi, yhteisöllisyys ja yksinkertaisuus olisivat Kellyn mukaan osa hyvää elämää.

Kirja on kuin ajatusten buffet'sta. Se on myös herkullinen.

Kveekarit saivat Nobelin rauhanpalkinnon 300-vuotisesta rauhantyöstään ja puolueettomuudestaan heti toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1947. 

Suomalaiseen setlementtiliikkeeseenkin kveekarien ajattelu on aikanaan vaikuttanut paljon.

Nuorena työskentelin setlementtiliikkeessä viitisen vuotta. 

Setlementtityö on yhteiskuntatyötä, joka sitoutuu "ihmisen kanssa, ihmisen puolesta". 

Ketään ei katsota ylhäältäpäin tai säälien. Jokaisen ihmisen sisällä on valo, joka voi tulla esiin sopivissa olosuhteissa. Ohjaajan tehtävä on tukea ihmistä: ei tehdä valmiiksi mitään, ei moralisoida tai käännyttää. 

Jokainen löytää itsensä, ainutlaatuisuutensa ja voimavaransa kyllä itse itsessään.

Kelly puhuu siunatusta veljeydestä, kosmisesta hellyydestä ja jokaisen tehtävästä yhteisössä. Hän ruoskii itsekkyyttä, lipevyyttä, turhaa pinnistelyä, omahyväisyyttä ja itsensä korottamista. 

Tuonpuoleisuudenkin tavoittelussa tulee ensin muistaa yksilön vastuut ja velvollisuudet - maan päällä.

Kveekariajattelu on hyvin käytännönläheistä. Se ankkuroituu tähän hetkeen.

Kellyn "buffet" tarjosi paljon mutusteltavaa ja sulateltavaa.

 

Kommentit