Sanoisin, että kevät on ihmisen parasta aikaa.
Parasta on siniset villikukat (naapurin pihalla), ja juuri puhjennut vihreys. Se on sadunomaista.
Välillä pitää miltei nipistää itseään: onko tämä kaikki ihan oikeasti totta?
Olin bussiretkellä tällä viikolla, jossa matkalla kajautettiin laulu Pikku lintu riemuissaan.
Linnut todellakin vaikuttavat suruttomilta sirkuttelijoilta. Ne aloittavat laulamisen aamuyöllä aikaisin, ja laulu jatkuu myöhäiseen iltaan. Niitä eivät huolet huomisesta paina, kunhan vain tälle päivälle saa ruokaa pöytään.
Laulussa kehoitetaan ihmistäkin laulamaan, vaikka polku synkkenisi ja tulisi harmeja. Yhä silti voi kiittää, ja laulaa. Kuin pieni lintu.
Kävipä niin, että jouduin korvatutkimuksiin. Lääkärin toteamus oli, että kuuloni oikessa korvassa on pahasti alentunut. Varsinkin matalat äänet ovat hankalia, ja julkisissa tiloissa ja väentungoksessa kuuleminen on vaikeaa.
Vuodet vierivät, ja keho rapistuu jo 51-vuotiaanakin. Se pitää vain hyväksyä.
Kuulen yhä lintujen laulun, vaikka se korvaa hieman pakottaakin. Lintujen laulu tuo iloa, kuten myös se, että vasen korva on kuitenkin yhä normaali.
"Elämä on ihmisen parasta aikaa", tokaisi eräs mäkihyppääjä kerran. Sekin on totta se.
Kommentit
Lähetä kommentti