Neiti Kesäheinä

 

Tämä ihastuttava kirjoituspöytä on kuulunut Lassanderin kauppiassuvulle 1700-luvulla. 

Ihailin sitä tällä viikolla käydessäni Kokkolassa Lassanderin talossa, joka on osa kaunista ja arvokasta museokorttelia. Olihan Jane Austenillakin tuontyyppinen kirjoituspöytä, eikö vain?

Kesä-heinäkuussa olen seurannut brittiläistä Neiti Austen -draamaa suurella intohimolla. 

YLE:n neliosainen sarja on laatusarja. Näyttelijät osaavat näytellä tarkasti sitä pidättyväisyyttä ja kohteliaisuutta, niin kuin se siihen aikaan oli. 

Tunteet kätkettiin silloin syvälle, ja samaan aikaan huokaillaan, kun ollaan niin kovin pidättyväisiä. Mielenkiintoista. 

(Minä en jaksaisi tuollaista elämää kovin pitkään, poksahtaisin kunnolla jossain vaiheessa.)

Kokkola-päivän päätteeksi ajauduin kirjakauppaan. Siellä käsiini kulkeutui runoilija-aktivisti Eeva Kilven (synt. 1928) kirja Perhonen ylittää tien (kootut runot 1972-2000). 

Luin Kilven runoja samana iltana kotona nojatuolissa sydän tykyttäen ja läpättäen, välillä silmät suurina räpsyen. Välillä laskin kirjan käsistäni ja huokailin. Hengästyin.

Eräänä aamuna maapallo havahtui ja ravisti ihmiset harteiltaan kuin syöpäläiset, kyllänsä saaneena, myös maailmanparantajat. He roiskahtivat avaruuteen kuin täit tai tähdet. Muutaman itsetietoisen poliitikon se tappoi kynnellään, muutamia porvareita se potkaisi persuksiin ja muutaman rähisevän radikaalin se puhalsi ilmaan kuin höyhenen. Ja kun se oli taas pitkästä aikaa vapautunut näistä herhiläisistä, se huokasi syvään, asettautui lepäämään ja alkoi kukkia joka rakosestaan.

Mikä onni eksyä jalat väsyneinä kirjakauppaan, ja löytää runokirja, joka sykähdyttää ja räjäyttää.