Muutamankin kerran elämässä olen istunut ns. tyhjän päällä.
En ole tiennyt mihin elämä johdattaa tai mihin minun pitäisi varautua. Ehkä tämä elämän epävarmuus on aina kuitenkin läsnä jollain tapaa.
Joskus voi ottaa ruutupaperia, ja ihan pikkuisen suunnitella mitä tulevaisuus voisi olla. Tai lähteä ulos kävelylle: happi ja kehon liike tapaavat tuoda uusia ajatuksia.
Joitain myötätunnolla lausuttuja sanoja on jäänyt mieleeni elämän taitekohdissa.
Ehkä tärkeimpiä on erään tuttavan lausuma: "Alat vaan tekemään jotain." (Huom: tämä on lausuttu suurella myötätunnolla ja kannustavalla katseella.)
Erään vanhan esimiehen lempilausahdus oli: "Asioilla on tapana järjestyä".
"Älä jää tuleen makaamaan", oli erään lukioystävän lausahdus. (Se kuulostaisi hirmuiselta vaatimukselta, jos siinä ei olisi empatiaa sanojen tilkkeenä.)
Todellista tsemppihenkeä tihkuu kirja Marimekon toimitusjohtaja Kirsti Paakkasen elämästä, Suurin niistä on rakkaus (Ulla-Maija Paavilainen, 2020).
Paakkanen syntyi vuonna 1929 Saarijärvellä pienessä torpassa. 16-vuotiaana hän saapui Helsinkiin, taskussa isän antama rahaseteli, ja siitä tarina pikkuhiljaa lähtee liikkeelle.
Hän luotti ennen kaikkea intuitioon ja tunteeseen.
Hän ei koskaan mollannut muita.
Kun lehdistö morkkasi suomalaisten poliitikkomiesten tennissukkia ja läskipohjakenkiä, niin Paakkanen huikkasi, että hän ei tunne asiaa sen paremmin kuin sen vain, että kun hän aamulla lähtee töihin, niin hän näyttää siltä kuin menisi yökerhoon!
Maailman metropolien luksuselämän keskellä hän ei koskaan unohda juuriaan Saarijärvellä, vaan kunnioittaa niitä loppuun saakka.
Lapseton ja eronnut Paakkanen hoivaa Marimekkoa kuin omaa lastaan.
Hän eli, ja hän rakasti.
Kirja on täynnä tunnetta ja elämää. Sitkeyttä ja voimaa. Herkkyyttä ja yksinäisyyttä.
Voi, kuinka tästä tarinasta voi ammentaa.
Kommentit
Lähetä kommentti