Tänään mietin kuinka kiitollinen olen elämäni ihmisistä.
Kaveruus, toveruus, tuttavuus ja ystävyys antavat voimaa.
Joskus on kauemmin samalla tiellä pysyviä tuttavia ja ystäviä. Joskus tielläni piipahtavia, ja tietäni ohittaviakin ihmisiä.
He kaikki jättävät jäljen minuun. He muovaavat käsitystäni maailmasta.
Ihmiset ovat tehneet elämästäni rikkaan. He kaikki kuuluvat "perheeseeni".
He eivät tiedäkään kuinka paljon heitä ajattelen.
"Rauta rautaa hioo, ihminen hioo ihmistä." (Snl. 27:17) Joskus ollaan törmäyskurssilla.
Silti, jotenkin täytyy vain sopia ja jatkaa.
En ole koskaan pitänyt sanasta "persoonakemia".
On totta, että kaikkien kanssa ei voi olla samalla aaltopituudella. Mutta kaikkien kanssa täytyy vain tulla toimeen. Olisi väärin sysätä syrjään joitain ihmisiä vain sen vuoksi, että en pitäisi heistä omista egoistisista lähdökohdistani käsin. (En ole tässä täydellinen; voin joskus olla todella herkkähipiäinen!)
"Joka vaalii ystävyyttä, unohtaa loukkauksen, joka menneitä kaivelee, menettää ystävänsä." (Snl. 17:9)
Ystävyys ja ystävällisyys tuovat iloa.
Niitä kannattaa pitää arvossa.
PS. Kuva Pixabaysta.
Kommentit
Lähetä kommentti