Joinain kesinä suuntaan Ullavalle ja Veikko Vionojan Taidekotiin keskellä niittyisiä peltoja ja kauneinta maaseutua. Matkaa sinne on Kaustiselta noin 20 km pitkin Toholammintietä.
Nyt oli taas se kesä, kun Vionoja kutsui.
Retki Vionojalle on pieni pyhiinvaellus. En osaa selittää miksi koen tämän taidekodin aina jotenkin syvästi. Se on vain tunne.
Vionojan taiteessa henkisyys on läsnä arkisissa kuvauksissa.
Pihapiirin pohjalaistaloissa on aistittavissa vahva, mutta nöyrä henki.
Ihmisiä kesäyössä, pohjalaiset häät, tyttö ja kirja, maitokannu ja pöytä, pitkiä räsymattoja, pohjalaismaisemia, tavallista rahvasta. Näitä hän maalasi.
Ja se valo. Se on jotain maagista.
Veikko Vionoja oli valon asiantuntija.
Taidekodilla on paikallista henkilökuntaa, jonka kanssa voi jutustella, ja joille voi kuvailla omia sisäisiä tuntemuksiaan. Kokemuksia voidaan sitten yhdessä ihmetellä.
Tänä vuonna säätiö on koonnut esille myös tuohitaiteilija Tenho Kalliokosken upeita töitä Halsualta, ja yläkerrassa oli Vionojan lapsenlapsen, espoolaisen Antti Maasillan sekatekniikkaa.
Luontoa, salamyhkäisyyttä, mielikuvitusta ja kosmista ulottuvuutta.
Sitä löytyy myös kirjastosta löytämässäni uutuudessa, palkitun runoilijan Milka Luhtaniemen teoksessa Häikäisy (2026).
Suosittelen lämpimästi hänen runojaan, jos haluat häikäistyä ja kokea luonnonrauhaa.
Kommentit
Lähetä kommentti