Peruskoulun kolmannella luokalla liityin Animalian jäseneksi. Aioin lähteä Vihreään puolueeseen ja ryhtyä maa- ja metsätalousministeriksi.
Olin käynyt maaseudulla kettutarhoja katsomassa. Vankiloilta vaikuttivat.
Ministerinä voisin vapauttaa nämäkin eläimet, ajattelin. Tilasin Animaliasta materiaalia ja pidin koulussa esitelmiä.
No. Ei minusta tullut ministeriä.
Ihmettelen jälkikäteen miten tässä näin kävikään.😂
Silti, koen yhä pahana eläinten tehdasmaisen orjuuttamisen. Tiedän, että on hyviäkin maatiloja, mutta erityisesti viime aikoina, jälleen, on valtamedioissa kerrottu tuskallisista elinoloista suursikaloissa Suomessa.
Nykyinen ministeri (omasta puolueestani) suureksi pettymyksekseni haluaa poistaa porsaiden kastraatiokiellon. Kastraatio tekisi karjujen lihasta paremman makuista.
Parempi maku palvelee suurpääomaa.
"Kannattavuus", "kauppa" ja "suurtuotanto". "Valvonta". Voi pyhät hyssykät miten tyhjiä sanoja!!
Mediassa on myös hormonipumpattujen jättikettujen kuvia häkeissään.
Vatsani kerta toisensa jälkeen kääntyy ympäri: YÄK.
Olen tunnettu kärsivällisyydestäni ja levollisuudestani, mutta kaikki tämä saa minut räjähtämään. Ja varsinkin, kun asioihin ei puututa ylemmältä taholta, silloin kun olisi valta ja mahdollisuus tehdä muutoksia.
Kristillisyys on heikoimman puolustamista, ja myös yhteyttä luontoon ja eläimiin.
Jos ihminen odottaa iankaikkisuutta, niin odottaa myös luomakunta, hartaasti, että se kerran pääsee "pois katoavaisuuden orjuudesta". (Room. 8) Eli, samalla viivalla ollaan tämän suhteen!
Kristillistä olisi suoda luomakunnalle vähän vapautta jo sen maallisen vaelluksen aikana. Ei murusia, sitten joskus, vasta kaukana iankaikkisuudessa.
Missä on herkkyys kärsimykselle? Missä herkkyys vääryydelle?
Missä on taju maan ja luonnonkin pyhyydestä, pienten oikeudesta elämään?!
Häpeällistä. Häpeällistä.
(Kettukuva: Pixabay)
Kommentit
Lähetä kommentti